top of page
originalisoIMG_4676_edited_edited.jpg

Elegia on vuonna 1920 perustettu kuoro, joka laulaa ja esittää monipuolista diskanttikuoro-ohjelmistoa tavoitteellisella ja raikkaalla otteella.

Helsingin työväen naiskuoro Elegia sai alkunsa Työväenyhdistyksen naisosastosta. Innostuneet laulun harrastajat päättivät perustaa kuoron, jolla olisi oma johtaja. Perustava kokous pidettiin kolmenkymmenen jäsenen voimin 11. lokakuuta 1920. Kuoron ensimmäinen konsertti pidettiin 30. marraskuuta 1924 Helsingin Työväenyhdistyksen juhlasalissa. Vuodelle 2020 suunniteltu "Elegia 100" juhlakonsertti siirtyi  pandemiasta johtuen ja konsertti pidettiin seuraavana vuonna. ”Elegia 100” -konsertin ohjelmisto koostui kuoron historian tärkeistä kappaleista ja uudistumista ilmentävistä taiteellisesti kunnianhimoisista teoksista. 

Vuosien varrella kuoroa ovat johtaneet monet musiikin ammattilaiset kuten esimerkiksi Eino Linnala, Taru Linnala, Ossi Elokas, Henrik Lamberg sekä Marjukka Riihimäki.
 
Elegia on tunnettu monipuolisesta ohjelmistostaan, joka pitää sisällään kansanlauluja, klassista, viihteellistä, ikivihreää, hengellistä ja popmusiikkia sekä jokavuotisen joululauluohjelmiston. Elegialle on myös sävelletty ja sovitettu omaa musiikkia nimikkolauluamme myöten.

Anna (Kuva, Johannes Erkkilä).jpg

Kuva: Johannes Erkkilä

ANNA GALLON

Anna Gallon on vokaalimusiikin moniosaaja- kuoronjohtaja, säveltäjä ja laulaja.

Hän valmistui Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta kuoronjohdon maisteriksi vuonna 2022

ja musiikkikasvatuksen maisteriksi vuonna 2018.

Gallon on työskennellyt laajasti eri kuorojen ja lauluyhtyeiden kanssa eri puolilla Eurooppaa,

ja on myös kysytty säveltäjä ja sovittaja.

Elegian taiteellisena johtajana Anna Gallon aloitti 2018, ja hänen johdollaan laulavat myös

norjalainen ammattikuoro Vokal Nord sekä helsinkiläinen Philomela.

Gallon laulaa itse myös lauluyhtye Kuvajassa. 

_DSC8831.jpg

ELEGIA

Elegia is a 1920 founded female choir. Elegia is known for its diverse repertoire, which includes folk songs, classical music, evergreen hits, spiritual music, and pop music, as well as an annual Christmas song programme. 

Anna Gallon (MM) has been the artistic director of Elegia since autumn 2018. She is a multi-professional in vocal music – a choir conductor, singer, composer, and pedagogue.

(Photograph by Timo Westerberg)

OTA YHTEYTTÄ/CONTACT

Kiitos viestistäsi, palaamme asiaan mahdollisimman pian!Thank you for your message, we will contact you as soon as possible!

©2019 by Naiskuoro Elegia. Proudly created with Wix.com

bottom of page